Artikkelit


Rahoihin ja niiden keräilyyn liittyviä artikkeleita. Lisää artikkeleita löydät Setelit.comista.

Kolikot.comin artikkelit

Suomalaiset kansallismaisemat juhlarahoissa

Suomen virallisten kansallismaisemien listalle kuuluu lukuisia tunnettuja maisemia. Niistä osa on päätynyt vuoden 2018 juhlarahasarjaan saakka.

Kansallismuseon Aarrekammio

Vuonna 1993 avattu Aarrekammio on yksi Kansallismuseon näyttelyistä. Rahakammion osio suljettiin marraskuussa 2015. Uusittua perusnäyttelyä valmistellaan.

Suomalaiset olympiarahat

Suomalaiset olympiarahat

Suomella ei ole pitkää historiaa olympialaisten järjestäjänä, mutta nykyaikaisten olympiarahojen perinne on silti saanut alkunsa Suomesta. Artikkelissa käydään läpi Suomen olympiarahat ja niiden taustat sekä arvot nykyrahassa.

Maakuntarahat

Vuosina 2010-2011 julkaistava maakuntarahasarja sisältää yhdeksän erilaista rahaa Suomen historiallisista maakunnista. Artikkelissa on esitelty rahat, niiden teemat sekä julkaisuajat ja lyöntimäärät.

Numismaattinen sanasto

Numismatiikassa ja rahojen keräilyssä tulee vastaan paitsi erilaisia lyhenteitä, myös monille tuntemattomia termejä ja käsitteitä, joiden todellista tarkoitusta voi olla vaikea päätellä pelkästä asiayhteydestä.

Kierrossa olevien markkojen määrät

Suomen Pankkiin on palautettu jo paljon markka-aikaisia seteleitä ja kolikoita, joten keräilijöiden saatavilla olevien rahojen määrä vähenee koko ajan. Tässä artikkelissa on listattu toukokuun 2009 lopun tilanne yhä kierrossa olevista markoista.

Euro 10 vuotta -eurokolikkosarja

Euro 10 vuotta -eurokolikkosarja

Euron kymmenvuotisen olemassaolon kunniaksi 16 euromaata julkaisevat tammikuussa 2009 uuden kahden euron erikoiskolikon yhteisellä kuvateemalla. Artikkeli esittelee maakohtaisesti kaikki 16 kolikkoa.

Rahojen kuntoluokat

Rahojen kuntoluokat vaikuttavat merkittävästi niiden keräilyarvoon. Siksipä onkin tärkeää tuntea perusasiat kuntoluokista ja myös osata luokitella näkemiään ja omistamiaan rahoja.

Bundesländer-eurokolikkosarja

Saksan Bundesländer-eurokolikkosarja

Saksa julkaisee joka vuosi kahden euron erikoisrahan, jonka aiheena on jokin historiallisesti tärkeä rakennus. Bundesländer-niminen sarja käsittää 16 kolikkoa, yhden kustakin osavaltiosta. Esittelemme koko julkaisusuunnitelman vuoteen 2021 saakka.

Rahamestareiden leimat

Suomalaisissa kolikoissa on perinteisesti käytetty kirjaimia, eli niin sanottuja rahamestareiden merkkejä tai leimoja ilmaisemaan Rahapajan johtajaa. Artikkelissa käydään läpi Rahapajan johtajat ja mitkä kirjaimet heitä edustavat minkäkin aikakauden kolikoissa vuodesta 1864 lähtien.

Numismaattinen kirjallisuus

Numismaattinen kirjallisuus

Artikkelissa esitellään numismaattista kirjallisuutta. Itse kirjat kertovat monipuolisesti rahoista - sekä kolikoista että seteleistä - ja niiden keräilystä.

Yhteistyöartikkelit


Tiedätkö eurokolikoiden perusteet?

Tiedätkö eurokolikoiden perusteet?

Rahankäyttötavat modernisoituvat koko ajan

Miten rahankäyttötavat ovat kehittyneet viime aikoina

Kryptorobotit - uhka vai mahdollisuus

Mitä ovat ja miten toimivat kryptorobotit

Kolikkopelien mielenkiintoinen historia

Mistä kolikkopelit ovat saaneet alkunsa?

Tove Jansson 2 euron kolikko - kuinka arvokas kolikkosi on?

Lue Tove Janssonin 2 € erikoiskolikosta ja katso mikä sen arvo on

Parhaat verkkosivustot kolikkokeräilijöille

Verkkosivustot keräilijöiden apuna

Kolikot vs virtuaaliset kolikot - miten ne eroavat toisistaan?

Mitä eroa on perinteisillä ja virtuaalisilla kolikoilla?

Mitä kolikoiden kerääminen kertoo ihmisestä?

Minkälaiset ihmiset keräilevät kolikoita ja mitä he harrastuksesta etsivät?

Kasinokolikoiden kerääminen ja niiden arvo

Voiko kasinokolikoita kerätä ja onko niillä arvoa kasinon ulkopuolella?

Presidentti Kekkonen kolikoissa ja seteleissä

Suomen pitkäaikaisimman presidentin, Urho Kaleva Kekkosen kunniaksi on julkaistu kolme juhlarahaa. Lisäksi hänen kuvansa on ikuistettu 500 markan seteliin.