2€: Uusi yhteinen kuva-aihe 2012


1.4.2011

Vuoden 2012 alussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun euroalue otti eurokolikot ja -setelit käyttöön käteisvaluuttana. Tuolloin, vuonna 2002 maita oli mukana 12 ja nyt määrä on kasvanut 17:ään.

Juhlavuotta juhlistetaan uudella yhteisellä kahden euron erikoisrahan kuva-aiheella, jonka suunnittelukilpailuun kaikki Euroopan kansalaiset voivat osallistua. Aiheena tulee olla yhteisvaluutta ja sen edut. Kilpailu alkaa huhtikuun lopulla, ja siihen voi osallistua noin kolmen viikon ajan Euroopan komission verkkosivujen kautta.

Edelliset euromaiden yhteiset kuva-aiheet kahden euron erikoisrahoissa ovat olleet Rooman sopimus (2007) ja kymmenvuotias euro (2009).