Lataa suositut setelikirjat ilmaiseksi


2.1.2020

Seteliasiantuntija Antti Heinosen neljä setelikirjaa ovat ladattavissa netistä. Heinosella on laajasti asiantuntemusta niin markoista kuin euroistakin. Suomen Pankissa hän vastasi maksuvälineistä ja Euroopan keskuspankissa hän työskenteli yli kymmenen vuotta setelijohtajana Euroopan siirtyessä käyttämään euroja käteisvaluuttana.

Heinosen neljä viimeisintä kirjaa voi nyt ladata alla olevista linkeistä. Kirjat on julkaissut Suomen Pankki.

Viimeiset markat


Antti Heinonen: Viimeiset markatTakakansi: Teoksessa kuvataan Suomen paperirahan historiaa setelinleikkauksesta aina eurojen käyttöönottoon asti. Markkaseteleiden elinkaarta vuosina 1945–2002 tarkastellaan sekä kotimaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Kirjassa on runsaasti uutta tietoa seteleistä ja niiden suunnittelusta. Näyttävä kuvitus esittelee muun muassa ennen julkaisemattomia luonnoksia tunnetuilta taiteilijoilta. Teos sisältää myös paljon numismaattisesti kiinnostavia yksityiskohtia sekä tietoa seteleiden painotekniikan ja aitoustekijöiden kehityksestä.

Lataa PDF-kirja Viimeiset markat


Ensimmäiset eurot


Antti Heinonen: Ensimmäiset eurotTakakansi: Teoksessa kuvataan euroseteleiden syntyä ja kehitystä 1990-luvun alkuvuosista aina toisen eurosetelisarjan, Europa-sarjan, kehittämiseen asti. Kirja on jatkoa vuonna 2012 julkaistuun Viimeiset markat -teokseen, joka käsittelee Suomen markkaseteleiden historiaa setelin- leikkauksesta euroseteleiden käyttöön.

Lataa PDF-kirja Ensimmäiset eurot


Sodan ja rauhan rahat


Antti Heinonen: Sodan ja rauhan rahatTakakansi: Teoksessa kuvataan Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmenten aikaa setelihistorian näkökulmasta. Ensimmäisen maailmansodan loppuvuosien, vuoden 1918 sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan kriisiolosuhteissa monet seteleitä koskevat ratkaisut jouduttiin tekemään poikkeuksellisissa oloissa. Niiden seurauksena oli joukko itsenäisyyden ajan setelihistorian erikoisimpia tapahtumia ja toimenpiteitä, jotka kytkeytyivät ajanjakson poliittisiin murroksiin ja taitekohtiin. Moniin kirjassa käsiteltyihin kysymyksiin ei ole yhtä selvää vastausta, mutta yhdistelemällä eri lähteistä saatavaa tietoa runsaaseen kuva-aineistoon kirjassa päädytään uusiin tulkintoihin.

Lataa PDF-kirja Sodan ja rauhan rahat


Ruplista markkoihin


Antti Heinonen: Ruplista markkoihinTakakansi: Teoksessa kuvataan Suomen suuriruhtinaskunnan aikaa setelihistorian näkökulmasta. Ensi vaiheessa setelihuollon ratkaisut tehtiin kiinteänä osana Venäjän rahajärjestelmää. Krimin sodan aiheuttama epävakaisuus johti kuitenkin määrätietoisiin pyrkimyksiin Suomen rahajärjestelmän itsenäistämiseksi ja seteleiden hallinnan ottamiseen omiin käsiin. Samalla Suomen Pankki valitsi uuden viiteryhmän, sillä esimerkit ja asiantuntemus haettiin Pietarin sijasta Pohjoismaista sekä Keski-Euroopasta.

Lataa PDF-kirja Ruplista markkoihin