Mitä ovat väritetyt kolikot ja ovatko ne arvokkaita?



Ammattilaisten ja harrastajien perinteiset keräilykohteet ovat tuttuja kaikille, vaikka itse ei henkilökohtaisesti keräilisikään mitään. Postimerkkien, kasvien, nimikirjoitusten, matkamuistojen, lippujen ja kolikoiden keräily on monella todennäköisesti ensimmäisenä mielessä, jos yrittää listata tyypillisiä keräilykohteita, joita harrastajat, asiantuntijat ja tutut keräilevät. Kaikkien keräilykohteiden alle lukeutuu suuri määrä erikoisteemoja, joita perehtymätön ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi, ja näin on kolikoidenkin kohdalla. Vaikka moni tietää, että keräilykohteisiin lukeutuu tyypillisesti vanhoja tai historiallisia kolikoita, harva on tietoinen värillisten kolikoiden olemassa olosta. Ensimmäiset värilliset tai väritetyt kolikot tehtiin 1990-luvulla, ja tänä päivänä muun muassa monista kahden euron erikoisrahoista on olemassa väritettyjä versioita.

Mitkä värilliset kolikot?

Värilliset tai väritetyt kolikot ovat kolikoita, joiden koristeluun ja suunnitteluun on käytetty muitakin värejä kuin tyypillistä hopeaa, kultaa, kuparia tai muita metallin värejä. Värilliset kolikot ovat siis pienoisia taideteoksia, joita on kokonsa puolesta helppo keräillä tai antaa esimerkiksi lahjaksi. Useimmiten värilliset kolikot pohjautuvat kolikoihin, jotka on valmistettu tavanomaisilla tavoilla, ja jotka jälkikäteen ovat saaneet pintaansa värejä. Tällaisia ovat esimerkiksi väritetyt kahden euron erikoisrahat eri teemoissaan. Väritettyjen kolikoiden väritys ei siis useinkaan ole lähtöisin kolikkopajalta.

Värilliset kasinopelimerkit

Voisiko väritettyjä kolikoita verrata värillisiin kasinopelimerkkeihin? Myös kasinopelimerkit ovat eri värein koristeltuja. Vaikka värikolikkoja ja pelimerkkejä yhdistää sama muoto ja värikoristelu, värilliset pelimerkit luotiin käytännön syistä vuonna 1965, kun hopean arvon nousu teki hopeakolikoiden käyttämisestä kasinolla haasteellista. Pelimerkit luotiin tietyllä kasinolla käyväksi oikeita kolikoita korvaavaksi valuutaksi, joskin myös pelimerkeistä tuli kolikoiden tapaan keräilykohteita myöhemmin. Nykyään värikkäitä pelimerkkejä näkee myös nettikasinoilla, jotka käyttävät pelimerkkejä sekä peleissään että pelimerkkien esteettisen arvon vuoksi. Kasinopeleistä kiinnostunut voi harjoitella pelaamista kotisohvalta käsin muun muassa Finlandia Casinolla, jonka arvostelun voi lukea kantacasino.comista. Värikkäät kasinopelimerkit tunnistaa yleensä kaksivärisestä reunasta ja yksinkertaisista mustavalkoisen ja punaisen tyylisistä väreistä, vaikka myös yksityiskohtia löytyy.

Palaun värikolikko

Juhlaraha: Armi Ratia ja taideteollisuus 2012
Juhlaraha: Armi Ratia ja taideteollisuus

Ensimmäinen värillinen kolikko ilmestyi vuonna 1992. Maailman ensimmäisenä värillisenä kolikkona pidetään Palaun meriteemaista kolikkoa, joka luotiin Palaun saarivaltion puolesta merensuojeluhengessä. Vuonna 1992 alkaneeseen Maailman merten päivään sopivaa kolikkoa koristi värikkäät trooppiset kalat sekä merikasvit, taustanaan sininen meri. Sittemmin värillisiä kolikkoja on koristanut muun muassa Mikki Hiiri, sotateemaan sopivat punaiset unikot sekä Suomen puolella Armi Ratian Unikko, kotimaiset maisemat ja julkisuudenhenkilöistä Tove Jansson.

Turvallisuusteknologia ja pelimerkit

Kasinopelimerkit edustavat tietyn paikan ja tietyn aikakauden kivijalkakasinoita. Pelimerkkien kanssa on kuitenkin oltava tarkempi, mikäli niitä haluaa keräillä. Toisinaan kasinopelimerkkejä on muun muassa varastettu kasinoilta ja yritetty kaupata eteenpäin, onhan pelimerkeillä rahallista arvoa kasinoilla. Pelimerkkien arvo voi joissakin tapauksissa olla jopa miljoonia dollareita. Pelimerkkejä on kuitenkin mahdollista myös teetättää oman makunsa mukaan ja käyttää esimerkiksi omassa pokeri-illassa, mikäli haluaa autenttisen kasinotunnelman. Jos kuitenkin haluaa pelimerkkejä nimenomaan kivijalkakasinosta, on hyvä kysyä pelinhoitajalta, saako merkin ottaa muistoksi kotiin. Eräs syy, miksi tämä saattaa olla haasteellista rahallisesta korvauksestakin huolimatta on kuitenkin se, että pelimerkkeihin on useimmiten kätketty petosta estävää teknologiaa, joka yrittää estää kasinoilla tapahtuvia huijauksia ja väärennetyillä pelimerkeillä pelaamista. Petoksia estävä teknologia toimii sirujen ja nanoteknologian kautta, joten pelimerkkien väärentäminen ei ole suinkaan helppoa. Petoksia estävä teknologia ei myöskään pääty perinteisiin pelimerkkeihin, vaan on osana myös kolikkopelien metallisia kolikoita. Kasinon värilliset kolikot saattavat siis olla ulkonäöltään yksinkertaisempia kuin normaalit värilliset kolikot, mutta kätkevät taaksensa monimutkaisen teknologian. Kolikot ovat yksinkertaisempia, mutta erityisesti seteleissä on vastaavalla tavalla väärentämistä vaikeuttavaa turvateknologiaa.

Värillisten kolikoiden keräily ja arvonmuodostus

Keräilijöiden suhtautuminen jälkikäteen väritettyihin kolikoihin vaihtelee suuresti. Osa pitää niitä tuoreena ja piristävänä uutena keräilykohteena, mutta osa ei pidä niitä kolikon kuvateemasta riippumatta keräilemisen arvoisena ollenkaan. Onkin hyvä huomata, että etenkin kahden euron rahoista puhuttaessa kolikot on alun perin tehty tavanomaisten eurojen perinteisten mallien ja valmistusohjeiden mukaisesti, ja väritykset ovat enemmän tai vähemmän epävirallisia jälkikäteistöitä. Tämän vuoksi on myös todennäköistä, ettei väritettyjen kahden euron kolikoiden arvo tule merkittävästi nousemaan tulevina vuosina. Jälkikäteen väritettyjen kolikoiden ostamista harkitessa kannattakin miettiä itselleen mieluisia kuvateemoja ja muistoja, ei niinkään arvonmuodostusta.


Julkaistu: 30.10.2020