Suomessa tavatut euroväärennökset


13.7.2009

Suomen Pankki on julkaissut luvut vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon aikana liikkeestä poistetuista väärennetyistä euroseteleistä. Tammi-kesäkuun aikana väärennettyjä euroseteleitä löytyi 286 kappaletta, eniten 50 euron seteleitä (44 %). Seuraavaksi yleisimpiä olivat 20:n ja 100 euron väärennökset. Näiden keskisuurten seteleiden osuus väärennetyistä seteleistä oli 89 %.

Vuodet 2003 ja 2004 olivat euroseteliväärennösten "huippuvuosia", ja sittemmin luvut ovat pudonneet selvästi. Viimeisenä markkavuotena 2001, väärennettyjä markkaseteleitä poistettiin liikkeestä 313 kappaletta.

Ohessa on Kolikot.comin koostama kaavio vuosittaisesta väärennettyjen euromääräisten rahojen lukumäärien kehityksestä. Vuosi 2009 on merkitty tähdellä *, koska luku on ensimmäiseen puolivuotisjaksoon perustuva arvio. Kaikki luvut perustuvat Suomen Pankilta saatuihin tietoihin, mutta kolikoiden osalta vuositilasto on puutteellinen.




Suomessa tavatut euroväärennökset